perjantai 27. helmikuuta 2015

Terveelliset Teeleivät, sunnuntaiaamujen pelastus!








Kaupat vielä kiinni, mutta leipää pitäis saada puuron kaveriksi. Aina ei jaksa tehdä sämpylöitä, minä en ainakaan jaksa odottaa, kun taikina nousee ja muutenkin kiireisenä äitinä ei ole ''sitä aikaa''. Niinpä tässä olisi oikea sunnuntai aamujen pelastus! Terveellisiä näistä tekee siement, joita harvoin tulee muuten popsittua.



1dl kaurahiutaleita
1dl siemeniä (kuorittuja auringonkukan ja seessamin siemeniä)
2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2dl maitoa
2rkl oliiviöljyä

Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään jonka jälkeen lisätään maito ja öljy, sekoitetaan vain sen verran että aineet ovat sekaisin. Taikina kaadetan leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan keskitasolla 225 asteisessa uunissa n.15 min, kunnes leivät ovat kauniin kullanruskeita.
Tarjoillaan lämöisinä voin ja juuston kanssa:) nam.



Gluteeniton teeleipäohje

2dl siemeniä
2dl gluteenitonta jauhoa
2tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
2dl maitoa
2rkl oliiviöljyä

Valmistetaan samalla tavalla kuin edellinen.


torstai 26. helmikuuta 2015

Uskomaton inkivääri


Mitä tiedät inkivääristä?
 Itse en tiennyt muusta, kuin sen hyvästä mausta, ennenkuin tutustuin mummulan kirjaston äärellä aikaa vietellessä vanhaan kirjaan luonnon omista lääkkeistä. Netistäkin löytyy toki paljon sivuja, jotka kertovat inkiväärin ihmeellisistä vaikutuksista, mutta olen asiasta sen verran täpinöissäni, että minun täytyy kirjoittaa tästä.

 Ystävämme inkivääri on siis kotoisin Aasiasta, missä sitä onkin viljelty jo ammoisista ajoista lähtien. Kiinalaisessa lääketieteessäkin Inkiväärillä on ollut suuri merkitys. Mitä enemmän näet ja koet inkiväärin vaikutuksia, sen vakuuttuneemmaksi tulet siitä, että se voisi antaa apua aivan jokaiselle iästä ja sukupuolesta riippumatta - niin suuri on inkiväärin hyvien terveydellisten vaikutusten lista! Aloitetaan vaatimattomasti siitä, kuinka inkiväärin antioksidantit estävät solujen myrkyllistä hapettumista ja näin ollen voivat ehkäisevät esimerkiksi syöpää ja ihon vanhenemista. Inkivääri vaikuttaa myös antibakteerisesti. Onkin joskus sanottu, että inkiväärissä on avain ikuisen nuoruuden säilyttämiseen. Ei paha.

 Inkiväärin sisältämän kapsaisiinin puolestaan on todettu auttavan esimerkiksi ääreishermovammojen ja vyöruusun jälkeisiin hermostokipuihin. Psoriasikseen, pehmytkudosreumaan ja kutinaankin siitä on löydetty apua. Kapsaisiinilla on myös kehon energiankulutusta kulutusta lisäävä ja aineen vilkastuttava vaikutus.

Kaffeiinihapolla, kurkumiinilla ja salisylaatilla on kipua ja särkyä poistavia vaikutuksia. Myös näitä kaikkia kolme ainesosaa löydämme inkivääristä. Saatkin inkivääristä hyvän korvaajan flunssalääkkeelle, kun raastat sitä kuumaan veteen. Lisäksi kurkumiinilla on todettu olevan myös diabeteksen puhkeamista estävä vaikutus, mikäli nautit sitä säännöllisesti.

Eikö kuulostakkin aikamoiselta ihmejuurakolta? Eikä lista edes lopu vielä tähän. Inkivääristä nimittäin on apua myös..
  • monenlaiseen pahoinvointiin
  • kuukautiskipuihin
  • turvotuksen poistoon
  • kokonaiskolesterolin alentamiseen
  • ruoansulatuksen parantamiseen
  • migreeniin

Itse innostuin tästä taskukokoisesta apteekista niin kovasti, että päätin kokeilla sen kasvatusta kotioloissa. Ylhäällä näettekin kuvan minun pienestä juurakostani juuri istutettuna.
Luvassa  siis juttua myös inkiväärin kasvatuksesta!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sunnuntain Niksinurkka: Kuinka lyhentää farkut helposti?

1. Seiso suorassa farkut jalassa ja pyydä jotakuta taittamaan lahje haluttuun mittaan. Pssst... Kannattaa testata pituus myös kengät jalassa!

2. Mittaa lyhennettävä osuus tekemäsi taitteen alusta lahkeen taitteeseen asti.



3. Tämän jälkeen pienennä tekemääsi taitetta niin, että se on (HUOM kuva!) lahkeen taitteen reunasta itse tekemääsi taitteeseen puolet halutusta lyhennysmäärästä. Tässä tapauksessa siis 6cm = 3cm.



4. Neulaa taitos muutamalla nuppineulalla ja surauta ompelukoneella aivan taitteen vierestä.



5. Silitä sitten taitos molemmin puolin ja TADAA!


6. Sinulla on sopivan mittaiset farkut :)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Oodi elämän pienille iloille.

Mistä on helmikuiset lauantaiaamut tehty?


Tuhisevasta koirasta vällyjen välissä.


Tattaripuurosta ja voisilmästä.


Villapaitaan kääriytymisestä ja aamuteesta.


Kukkien kastelusta.


Lampaanvilla tossuista ja lattian narinasta.


Lisääntyvän valon määrän ihailusta.

Niistä on ihanat helmikuiset lauantaiaamut tehty.

-

 Parasta elämässä on pienien ilojen löytäminen; tiskatut tiskit, puhtaat pyykit, lämmin lattia, suihkunraikas olotila, teepannun vihellys, ruohon paljastuminen lumen alta, lakatut varpaankynnet, kevättakin kaivaminen komerosta, levännyt olo ... Ja ne lauantaiaamut.

Aina, kun minusta tuntuu kurjalta ja siltä että elämä on kertakaikkisen typerää, kaivan punakantisen muistikirjani ja kirjoitan ylös ainakin viisi pientä iloista asiaa. Ja yhtäkkiä elämä ei enää olekkaan niin mustavalkoisen kurjaa.
Jokainen, jolla ei ole punakantista muistikirjaa; hankkikaa se nyt ja kirjoittakaa pienet ilot ylös.

Iloista Lauantaita ♥

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13701857/?claim=fa393au8w2p">Follow my blog with Bloglovin</a>


perjantai 20. helmikuuta 2015

Gluteenittomat maapähkinäkeksit




   Tässä olisi helppo gluteeniton keksiohje. Helpompaa keksiohjetta tuskin löytää, ja tämä takuulla vie kielen mennessään:) Alkuperäinen englannin kielinen ohje löytyy täältä,  jos joku sellaista kaipailee.



1 Kanamuna
2,5 dl Maapähkinävoita
2,5 dl Sokeria
1 tl Vanilijasokeria ( vähän enemmänkin voi laittaa:))


   Sekoita aineet kulhossa, annostele pellille kukkurallisen teelusikan kokoisia palloja, paina haarukalla ristikkokuviot kekseihin ( ruokaöljy auttaa jos haarukkaan tarttuu taikinaa)
   Paista 175 asteisessa uunissa 10-12 min. Anna jäähtyä. Herkuttele:)


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

''50% tavaroista ja vaatteista lähtee''- haaste





On ihme juttu miten paljon turhaa tavaraa tulee haalittua kaikki kaapit täyteen. Jos yksikin hylly on tyhjillään, niin täytyyhän sillekkin hyllylle keksiä jokin funktio....

Tai sitten ei.

Kauan kestäneen tavaran hamstraamisen, ainaisen järjestelyn ahdistuksen, ajan puutten  ja minimalisti asuntojen ihastelun jälkeen päätin tehdä asialle jotain. Ryhtyä tuumasta toimeen. Päätin että tästä eteenpäin rupean määrätietoisesti tyhjentämään kotiamme kaikesta turhasta, tavaroista ja vaatteista jotka vain vaihtavat paikkaansa lattialla tai pölyynyvät kaapissa. Unelmani on muutenkin, että saisimme joskus sen oman kodin joka olisi pienempi kuin nykyinen yli 100 neliön vuokra-asunto...noin 85 neliöinen puutalo hellalla ja puulattialla olisi ihan kiva, mutta näillä tavaroilla ei kyllä pienempään asuntoon mennä.



Aloitin keittiön muovi-astia kaapista. Siellä oli säilytysrasioita ruualle ihan yli tarpeen, kuitenkin käytän vain sitä valkoista ja sinistä. Vatkauskulhojakin oli kolme kappaletta, yksi joutaa kirppikselle kyllä. Tarjottimia oli kolme kappaletta...mietin että milloin oikeastaan tarvitsin tarjotinta...isänpäivänä viimeksi! säästin yhden.



Siinä se nyt oli, pahvilaatikko lähdössä kirppikselle:)
ja paljon tyhjempi kaappi:)


Piti mun näköjään laittaa sinne tyhjälle hyllylle edes yksi astia:D ( vieläkin tuntuu että kaapissa on liikaa tavaraa, mutta hyvä alku tämä mielestäni oli kuitenkin:)




ja tämä haaste ei jää tähän yhteen kaappin. 
Ainakin toivon, että jaksan jatkaa tätä tavaran karsimista siihen pisteeseen asti että meillä olisi puolet vähemmän tavaraa nurkissamme. 
Ja jos sieltä löytyy muita tavaran karsijoita, mielelläni kuulisin teidän kokemuksianne.
Uskon, että tavara ja raha ei tee onnelliseksi, se pikemminkin tekee onnettomaksi jos sitä on liikaa.
Juutalaisessa sananlaskussa asia on kiteytetty mielestäni hyvin:


Where there is too much.
Something is missing.

(vapaasti suomennettuna)

Sielä missä on liikaa, 
jokin puuttuu.




tiistai 17. helmikuuta 2015

Lupaus

Olen aina ollut kova tekemään käsilläni. Syksyisin selailen läpi kaikkien mahdollisten opistojen ja yhdistysten käsityökurssien tarjonnan ja pinterestistä tulee harva se päivä selattua löytyisikö mitään kivaa pikku ohjetta johonkin näpertelyyn. Käsityöt ovat minulle sitä omaa aikaa ja "terapiaa", josta ei pitäisi ottaa mitään stressiä. Nyt kuitenkin havahduin siihen, että mielessäni kolkuttaa vähän väliä joku keskeneräinen tai viimeistelyä vaille oleva käsityö. Niin ihanaa kuin onkin aloittaa uusi projekti ja opetella jokin uusi tekniikka, päätin nyt, että yksi kerrallaan teen nuo kaikki keskeneräiset loppuun mieltäni kolkuttamasta... Ja sitten vasta aloitan jonkun uuden projektin!
Ensimmäikseksi "keskeneräisestä valmiiksi" -projektiksini valitsin vanhanajan nallen, jonka aloitin ehkä viime keväänä, mutta joka syystä tai toisesta unohtuikin kaappiin. Ehkä villasukkien tieltä, joita täytyi tietysti ruveta neulomaan joulua varten.



Olikin hurjan ihanaa kaivella nallen palaset taas kaapista ja hypistellä noita ihanan pehmeitä mohairkankaita, Ja miettiä miten asettelisi korvat ja kirjoisiko suupielet hymyilemään vai totisempaan ilmeeseen. Oikeastaan nallesta on suurin työ jo takana, koska kaikki palat on ommeltu. Enää on täyttö, nivelten laitto ja kokoaminen. Ja viimeistely.
Ja sitten uusi projekti. Luulen, että kun saan nämä keskeneräiset reppanat pois kaapeista, onkin taas kaksinverroin kivempaa aloittaa jotain uutta.

Onko muita yli-innokkaita käsityöihmisiä? Haaliiko kukaan muu käsitöitä yli oman tarpeen? Kohtelotovereita kaivataan, haha!


36 tapaa pysyä luovana

1. Tee listoja
2. Pidä muistikirja mukana, aina.
3. Kirjoita tarina.
4. Pysy poissa tietokoneen luota.
5. Ole muissa maailmoissa, uneksi.
6. Lopeta itsesi ruoskiminen
7. Pidä taukoja.
8. Laula suihkussa.
(Kuva Pauliinan ottama)
9. Juo kahvia tai teetä, tai vaikka kaakaota.
10. Tunne itsesi.
11. Kuuntele uutta musiikkia.
12. Ole avoin.
13. Ympäröi itsesi luovilla ihmisillä.
14. Kysy mielipide.
15. Tee yhteyistyötä.
16. Älä luovuta.
17. Harjoitus tekee mestarin.
18. Salli itsesi tehdä virheitä.
19. Käy jossakin uudessa paikassa.
20. Katso tuntemattomia elokuvia.
21. Lepää paljon.
22. Mieti, mitkä ovat parhaat puolesi.
23. Ota riski.
24. Riko sääntöjä.
25. Tee asioita joita rakastat.
26. Älä painosta itseäsi.
27. Lue sivu sanakirjasta.
28. Tee ajatuskartta.
29. Hankkiudu eroon turhista tavaroista.
30. Kirjoita ideat ylös.
31. Siivoa työpisteesi.
32. Pidä hauskaa.
33. Tee jokin keskeneräinen asia loppuun.
34. Leiki lasten kanssa.
35. Opettele uusi taito.
36. Kysy "miksi?"

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kuka on Pau?


Olen kahden pienen pojan äiti, vaimo ja käsityöläinen.
Pidän hiljaisista ja hitaista aamuista, kahvista, kauniista sanoista, tyhjästä tiskipöydästä ( never happens), siitä kun poikani hyökkäävät yhteistuumin kimppuuni juuri kun olen oikaissut itseni lattialle...

On mahtavaa seurata poikieni iloa arjen pienistä asioista!



...Rakastan luontoa, sen hiljaisuutta ja kauneutta. Olen oppinut rakastamaan Suomen metsiä, vaikka ne tuntuivat ennen niin tavallisilta, mutta näin ''vanhempana'' olen löytänyt niiden eksoottisen puolen.




 Kaipaan yksinkertaisempaa elämää, elämää jossa olisi aikaa pysähtyä ja olla läsnä. Haluaisin valmistaa perheelleni ruuan oman maan antimista ja hakea kanamunat omasta pienestä kanalasta. Elämää jossa meillä olisi vähemmän tavaraa, juuri sen verran kuin tarvitsemme...ei menisi minun kaikki vapaa-aika siivoamiseen.




Ja rakastan valokuvausta. Valokuvaan mielelläni ihmisiä ja luontoa, hauskoja hetkiä.











(Valokuvat ovat omia ottamiani, ethän käytä niitä ilman lupaa)

Kuka on Mau?

Minä olen Maiju,
26-vuotias kampaaja, vaimo ja taivaanrannanmaalari, jonka mielestä maailman parhaita asioita ovat ainakin:

Keitetyt porkkanat voin kanssa.

Kävelyretket.

Uuden oppiminen.

Dokumentit.

Meidän oma pieni perhe, eli minä, mieheni F ja koiramme Alvi. Ja meidän omat hölmöt jutut.



Yötaivas ja sen katselu.

Venytteleminen.

Syksy, metsät ja varsinkin ne kaksi yhdessä.

Päärynät.

Aamut.

Villasukkien neulominen (ja käyttäminen).

Leipominen, ruuanlaitto ja kaikki siihen liittyvä, varsinkin mummuni kanssa, jolta saa aina parhaat vinkit ja reseptit.


Syvälliset keskustelut.

Talvi ja hiihtäminen.


Sade.

Koirat, kissat, hevoset, delfiinit, kanarialinnut, vuohet, mangustit, kanit. Ja kaikki muut eläimet.

Uusien teemakujen maistaminen.

Nutturat.

Maatuska- ja lankakokoelmani. Kumpiakin löytyisi kotoani aivan liikaa, jos olisin miljonääri.

(Aiheeseen liittyvät kuvat ovat sieltä täältä instagramistani napsittuja.)